Teatterissa kasvaa!

SUOMEN TEATTERIT RY:N
LASTENTEATTERIKAMPANJA 2008



Lastenteatterikampanjan tiivistelmä

Suomen Teatterit ry järjestää koko vuoden 2008 kestävän Lastenteatterikampanjan, joka julkistettiin Vuoden Teatteri -gaalassa 20.10.2007. Tiedotustilaisuus kampanjasta järjestetään tammikuun alussa 2008.

Lastenteatterikampanjan tavoitteena on kohottaa lastenteatterin asemaa koko maassa. Kampanjan suojelijana toimii Tasavallan presidentti Tarja Halonen, sen rahoittaa Suomen Teatterit ry yhteistyökumppaneineen ja sen slogan on sattuvasti "Teatterissa kasvaa!".

Kampanjan lähtökohta on se, että jokaisella lapsella ja nuorella tulisi olla tinkimätön perusoikeus esittävän taiteen näkemiseen ja kokemiseen. Kampanja korostaa taidekasvatuksen merkitystä ja lastenteatterin tekijöiden arvostuksen tärkeyttä. Kampanjaa tarvitaan myös siksi, etteivät hallinnolliset syyt johda lastenkulttuurin ja taidekasvatuksen alasajoon.

Kampanjan päätoteutustapa ovat tammikuussa aukeavat nettisivut
www.suomenteatterit.fi/lastenteatteri Sivut toimivat ainutlaatuisena palveluna lapsille, nuorille, heidän vanhemmilleen, opettajille, päiväkodeille, kouluille ja kerhoille kokoamalla koko maan lastenteatteritarjonnan samoille sivuille. Sivuilta löytyy myös lastenteatterista kertovia artikkeleita, uutisia ja kommelluksia, vuoden aikana yhteensä kolmen järjestettävän lastenteatteriseminaarin ohjelmat ja lastenteatterifestivaalien ohjelmistot. Nettisivuista painetaan myös esitteitä, joita jaetaan vuoden alussa teattereihin, kouluihin ja päiväkoteihin. Ensimmäisen seminaarin yhteydessä huhtikuussa jaetaan Suomen Teatterit ry:n lastenteatteripalkinto, joka luovutetaan mille tahansa lastenteatteriteolle. Lisäksi tiedotamme vuoden aikana ahkerasti lastenteatterin asioista sekä medialle, järjestöille, yleisölle että teatterikentälle.

Kampanjasta voi kysyä lisää Suomen Teatterit ry:n toimistosta 09 2511 2150, info@suomenteatterit.fi.
FINNISH ASSITEJ CENTRE
Meritullinkatu 33, 2 krs
FIN-00170 Helsinki
info[at]assitejfi.org
tel.
+ 358 (0)44 0866 355