Lastenteatteripalkinto tamperelaiselle Ahaa Teatterille!
Suomen Teatterit ry järjestää vuonna 2008 Lastenteatterikampanjan
Teatterissa kasvaa!. Kampanjan tavoitteena on kohottaa lastenteatterin asemaa koko Suomessa. Kampanjaan liittyen Suomen Teatterit ry jakaa yhdessä Lasten Päivän Säätiön kanssa Lastenteatteripalkinnon, jonka arvo on 4000 euroa.
Viiden hienon ehdokkaan joukosta on nyt valittu Lastenteatteripalkinnonsaaja, joka on tamperelainen lasten- ja nuorten ammattiteatteri Ahaa Teatteri. Palkinnon saajan valitsi valtiopäiväneuvos Kaarina Dromberg, ja palkinto luovutettiin voittajalle Linnanmäen huvipuiston sirkusteltassa tiistaina 27.5.
Muut neljä ehdokasta olivat Jyväskylän kaupunginteatterin teatterikasvatus 2006-2007, Mikkelin Teatterin, Mikkelin Kaupunginorkesterin ja Savon Sotilassoittokunnan yhteisproduktio Seitsemän koiraveljestä, Oulun kaupunginteatterin Kansainväliset lasten ja nuorten teatteripäivät sekä Suomen Kansallisoopperan, Unga Teaternin, Sibelius-Akatemian ja Stadian lastenooppera CAR MEN - bilpojkar/autopojat.
Kilpailuun sai kuka tahansa ehdottaa erilaisia lastenteatteritekoja, ja viidessä finalistissa näkyikin suomalaisen lastenteatterin monipuolisuus. Finalistit edustavat
kaikki omalla tavallaan erinomaista osaamista lastenkulttuurin saralla.
Lastenteatteripalkinnon 2008 perustelut:
Ahaa Teatteri on kiertänyt aina 1970-luvulta lähtien Helsingistä Petsamoon unohtamatta pieniäkään paikkakuntia. Sen ammattimaiset ja ajankohtaiset esitykset, jotka painottuvat kotimaisiin kantaesityksiin, puhuttelevat niin lapsia kuin nuoria. Esityksissä ja niiden ympärillä syntyy aitoa vuorovaikutusta. Samalla teatteri kasvattaa ansioituneesti uutta teatterista kiinnostunutta yleisöä, ottaen huomioon myös haastavan, yläasteikäisen nuorison.
Ahaa Teatterin yhteistyö koulujen kanssa materiaalipaketteineen luo hyvän pohjan syvällisempään aiheiden käsittelyyn. Dialogi 2 -teatterikasvatusprojekti laajentaa teatterin vaikutusmahdollisuuksia, samoin kuin yhteistyö muiden kulttuuritoimijoiden kanssa.
Ahaa Teatteri olisi voinut saada palkinnon pelkästä pitkäaikaisesta olemassaolostaan, mutta sen lisäksi esitysten teemat ovat yhteiskunnallisesti merkittäviä.
Näytäntökaudella 2007-2008 on Ahaa Teatterin ohjelmistossa ollut Iiris Kerosuon Pumpulin lapset (ohjaus Iiris Kerosuo), Elisa Salon Räjähdysvaara (ohjaus Tommi Kainulainen), Samuli Mäkisalon Aika outo aika (ohjaus Saana Lavaste) sekä Sinikka ja Tiina Nopolan Risto Räppääjä ja pakastaja-Elvi (ohjaus ja koreografia Seppo Välinen).
Ahaa Teatteri uskaltaa puuttua vaikeisiinkin nuorten ongelmiin antaenkuitenkin toivon kipinän.
Erityiskiitoksen saa supersuosittu Räjähdysvaara-produktio, joka pureutuuaidosti nuorten asioihin (masennus, syömishäiriöt, nettiunelmointi, nuorten suhde vanhempiin) hauskalla ja koskettavalla tavalla.
Ahaa Teatteri elää ajassa.